Senioreiden ystävyysottelu Meg-HaGK
Senioreiden seuraottelu pelattiin keskiviikkona 10.6.2026 Messilässä
Vaikka sää oli ensimmäiseltä tiiltä lähtiessämme sateinen ja tuulinen, sitäkin iloisempina me seniorit sekä Hartolasta että Messilästä aloitimme tämän kesän ystävyyskisat meillä Messilässä.
Kaikki kutsutut tulivat mielellään kisailemaan ja tapaamaan toisiaan taas talven jälkeen. Sää parani pelatessa ja aurinkokin paistoi kirkkaasti jo muutaman väylän pelattuamme.
Koska ryhmiä oli vain kuusi palkintojen jaon odottelu, sujui joutuisasti ruokailun merkeissä. Hartolalaiset olivat myös muistaneet tuoda kiertopalkinnon mukanaan. Eipä heti tulosten julkaisun jälkeen ollutkaan selvää kenelle palkinto jää. Tulos oli nimittäin tasan 319 lyöntiä molemmilla joukkueilla!
Siinä sitä sitten pohdittiin, kuinka tässä saataisiin selville kumpi joukkue kiertopalkinnon saa. Innokkaimmat ehdottivat ykkösväylän uudelleen pelaamista yhdellä ryhmällä, jonka paras mies - ja naispelaaja kummastakin joukkueesta muodostaisi. Taisi olla ehdotus niin shokeerava, että, ns. entinen käytäntö voitti äänestyksessä ja niin edellisen vuoden voittajaseura sai pitää kiertopalkinnon tulosten ollessa tasan.
Tyylikäs kiertopalkinto siis palautui Hartolaan!
Vaikkakin pistebogey kilpailu varsinkin miesten osalta oli todella tasainen Hartolan Jyrki Uusisalon (36 pistettä) voittaessa pisteellä seuraavista viidestä saman (35 pistettä) saaneesta messiläläisestä.
Naisten palkinto meni myös Hartolaan Helena Kivijakolalle, joka pelasi upeasti ja sai saman pistebogey määrän kuin meillä parhaimmat miehet. Hienosti pelasi myös Messilän paras naispelaaja Aune Kuukasjärvi (34pistettä) ja paras miespelaaja Asko Kankaanpää (35 pistettä).
Ensi vuonna on tiedossa ” revanssi ” Hartolassa!
Kiitoksia kaikille hauskasta yhdessäolosta ja kilpailuun osallistumisesta!
Senioritoimikunnan puolesta Leena ja Anssi